Olen viime aikoina yrittänyt perehtyä kemikaalikuorman vähentämiseen. Tavoitteena olisi myös, että purkit ja purnukat taloudesta vähenisivät. En jaksa uskoa, että joka puuhaan oikeasti tarvitsisi oman purnukkansa.
Olen Instagramissa jo vinkannutkin löytäneeni Universal Stonen monenlaiseen kodin puhdistamiseen. Kyseessä on ihan erinomainen tuote, jolla pystyy pesemään melkoisen monta paikkaa pesuhuoneesta ja vessasta keittiöön ja grilliritilään. Tuote on ekologinen, mutta myös ihan mahdottoman tehokas. Ja se kestää ja kestää, vaikka kuinka sitä käyttäisi.
Pyykinpesussa olen siirtynyt käyttämään etikkaa huuhteluaineena. Ihan siis sitä tavallista kaupasta saatavaa etikkaa. En ole pojan syntymän myötä käyttänyt pyykkäyksessä hajusteita enkä niitä kaipaa vieläkään. Tästä syystä en ole lähtenyt ostamaan kaupoista hienoja pyykkietikoita. Olen havainnut, että tavallinen etikka ajaa ihan saman asian. Pyykki on raikasta ja etikkaa voi käyttää ihan kaikkeen pyykkiin.
Kosmetiikkaan olen yrittänyt etsiä vaihtoehtoja. Jotenkin veden kantaminen kaupasta tuntuu hölmöltä ja olenkin etsiskellyt vaihtoehtoja korvata purkit ja putelit paloilla. Muoviroskan väheneminenkään ei yhtään haittaisi.
Lähdin kokeilemaan shampoopalaa tunnetulta merkiltä. Alkuun vaikuttikin ihan hyvältä, kunnes yhtäkkiä hiukset olivat tahmaiset ja ällöttävät. Hiusharjaankin se tahma tarttui. Olin lukenut, että tahmaa voi aluksi tulla, mutta tämä oli jo liikaa. Kahden viikon kokeilun aikana tahma vain lisääntyi, vaikka sen piti hiljalleen loppua. Marssin kysymään neuvoa asiantuntijalta, palashampoiden valmistajalta. Sain hänen valmistamansa shampoopalan kokeiluun ja hiukset tuntuvat aivan erilaisilta. Ei tahmaa eikä ällötystä. Tämä tuli jäädäkseen. Kirjoittelen myöhemmin lisää tästä palashampoosta.
Täällä asunnossa on kuitenkin edelleen purkki poikineen. Universal Stone tuli jäädäkseen, samoin palashampoo. Nyt kaipaankin vinkkejä muilta. Miten vähentää purkkeja ja purnukoita? Miten pääsisi tilanteeseen, ettei kaupasta tarvitsisi kantaa vettä ja muovipulloja. Paitsi sitä etikkaa. Se kun on monikäyttöinen tuote ja vallan verraton myös.
Vinkkaa hyväksi havaittu tuote.


Mä oon juuri aloittelemassa samaa projektia. Toistaiseksi useimmat purkit ovat vielä niin täynnä, etten ole päässyt kuin suunnitteluasteelle. Ostin palashampoota ja -suihkusaippuaa, jotta muovipulloista ja mikromuovista pääsisi eroon suihkussa. Silmämeikki lähtee kuulemma erinomaisesti ihan vaikka oliiviöljyllä, joten sitä voisi kokeilla sitten noin vuoden päästä kun meikinpoistoaine on loppu. Siivoukseen ilmeisesti riittää sooda ja etikka, mutta tässäkin meidän purkit ja pullot on vielä niin täynnä, että kokeilussa kestää.
VastaaPoista