Lapsiperheen koti - pelkkää kaaosta?

Kuulun useisiin kodin järjestelyyn liittyviin ryhmiin Facebookissa. Tasaisin väliajoin törmään ryhmissä kysymyksiin siitä, miten lapsiperheen kodin kaaoksen voisi selättää. Usein tähän liittyy toteamus, ettei se ole mahdollista ja epäjärjestystä on vain opittava sietämään. Usein näiden keskustelujen loppukaneetiksi päätyy kommentti siitä, että viettää mieluummin aikaa perheen kanssa kuin siivoaa koko ajan.

Minäpä toteankin nyt, että lapsiperheen arjen ei todellakaan tarvitse olla kaaosta. Epäjärjestystä ei tarvitse oppia sietämään. Järjestys voi säilyä myös siten, että aikaa jää myös yhdessäololle. Elämän ei tarvitse olla jatkuvaa siivoamista, mutta koti voi silti olla siisti. Lapsiperheessä voi elää ilman pyykkivuoria, joiden alle lopulta joku hukkuu.

Oletko yllättynyt?

Olen joskus näihin keskusteluihin vastannut, että olennaisinta kodin järjestyksessä on se, että tavaraa on säilytystilaan nähden kohtuudella. Ratkaisu on siis karsiminen. Kun on karsittu, tämän jälkeen tavarat täytyy vain järjestää paikoilleen. Säilytykseen on olemassa niin monenlaisia ratkaisuja, että ei se kodin järjestys ainakaan niistä kiinni jää.

En tiedä, olenko jo maininnut, mutta tämä wannabe-minimalisti elää maksimalisti-lapsen kanssa. Meillä on leluja valtavat määrät eikä mistään tämä kanssani kämppäävä pieni ihminen haluaisi luopua. Väkisin en ole lähtenyt leluja karsimaan. Ajatus on kuitenkin se, että lelut ovat hänen tavaroitaan eikä toisen tavaroita saa hävittää ilman lupaa. Eikä ole tarvinnutkaan. Olen ratkaissut lapsen valtavan lelumäärän ongelman yksinkertaisesti sillä, että hänelle on huoneeseen järjestetty paljon säilytystilaa. Jokaisella leluryhmällä on paikka ja lapsi tietää, missä ne paikat ovat. Vaikka koko kokoelma olisi levitetty lattialle, ne on myös kymmenessä minuutissa siivottu paikalleen. Joskus tämä tapahtuu äidin avustuksella, joskus ihan itsekseen.

Väitän myös, että kodin siisteyden ylläpidossa keskeistä on rutiinit. Ei mikään pysy kuosissa, jos kaikki jätetään levälleen eikä kukaan koskaan vie tavaroita paikalleen. Suurpiirteinen ihminen voi kokea vaikeaksi tällaisen neuvon. Mutta kerronpa uutisen. Minä olen suurpiirteinen ihminen kodin suhteen. Olen ollut aina. Minun on pitänyt opetella laittamaan käyttämäni tavarat paikalleen.

Samalla olen opetellut siivoukseen omanlaisia rutiineja. Ei minun tarvitse siivota koko aikaa, vaikka olen talouden ainoa aikuinen. Pieniä tehtäviä säännöllisin väliajoin tekemällä koti kyllä pysyy kunnossa. Laitan pyykkikoneen päälle, kun olen pistänyt ruuan hautumaan kattilaan. Nappaan kylppäristä mukaan luutun ja ikkunasuihkeen. Kierrän pyyhkimässä peilit. Meni viisi minuuttia. Kun menen viemään rättiä ja suihketta takaisin kaappiin, matkalla pesaisen myös saunan lasioven ja suihkuseinän. Kymmenessä minuutissa tämä pikkuhomma on tehty. Käväisen sekoittamassa ruokaa kattilassa ja istahdan alas. Silmiin osuu törsteinen tiskipöytä. Luutu käteen, suihkepullosta pesuainetta, pyyhkäisy. Siinäpä se, eikä aikaa mennyt sitä viittäkään minuuttia. Näin tekemällä hommat eivät kasaannu.

Ja sitten se ennaltaehkäisy. Lapsi on mahdollista opettaa siihen, että kengät harjataan pihalla ja kengät riisutaan tuulikaappiin. Ei kotona ole mikään pakko juosta kengät jalassa. Näin hiekat, loska ja ties mikä moska pysähtyy tuulikaappiin eikä leviä koko asuntoon. Myös tavaroiden paikalleen vieminen on ennaltaehkäisyä.

Meillä imuroidaan kerran viikossa. Asunto on järjestetty siten, että se on helppo imuroida. Pölyt pyyhin kuukausittain eikä sen tekemiseen mene puolta tuntia kauempaa. Lattiat pesen kerran kuussa. En ole nähnyt tarvetta yhtään tiheämmälle pesuvälille. Jos lapselta tippuu ruokaa lattialle, rikkaimuri imaisee ne käden käänteessä pois. Tai rätti. Ei ole iso homma, kun sen tekee heti.

Näin meillä hommat sujuu. Eikä elämä ole jatkuvaa kaaosta, saati jatkuvaa siivousta. Leppoistaminen yltää siivoukseen saakka.